maanantai 16. maaliskuuta 2009

Tampereen tuliasia

Reilu viikko sitten lauantaina käväisin Tampereella järjestetyillä Nukke- ja nukkekotimessuilla. Halusin käydä katsastamassa muita nukkekotiharrastajia ja heidän hienoja töitään ja samalla ajattelin tehdä pieniä hankintoja, mikäli jotakin sopivaa löytyisi. Ja löytyihän sitä. En tiedä eksyykö tänne ketään kyseisten pienien esineiden tekijöitä, mutta Helsingin päästä löytyy kaksi hankintoihin erittäin tyytyväistä naista. Toinen kooltaan 1:1 ja toinen n. 1:12. Paljastettakoon vielä edelliseen postaukseen liittyen, että pienempi ei ole vieläkään palannut arkielämään, vaan lekottelee edelleen bikineissään.


Lankakauppaan on kuitenkin ilmaantunut asiakkaille kahvin kanssa tarjottavaksi herkullinen kakku. Myös aamiaispöydässä on nyt muutakin syötävää kuin omenia. On mustikkamuffinssi ja suklaamuffinssi. Itse asiassa näiden ostosteni jälkeen minun oli leivottava itselleni oikean kokoisia mustikkamuffinseja, koska niin rupesi tekemään mieli.



Näitä verhoja ostin kolme kappaletta ja alunperin niiden piti tulla ullakon kolmeen ikkunaan. Ne kuitenkin näyttävät paremmalta lankakaupan ikkunassa, joten tulen laittamaan ne sinne. Nyt kuvassa verhoa vain mallaillaan.

Viimeinen löytöni ei ole messuilta, vaan Tampereen mediamuseon, Rupriikin, oheismyymälästä. Tuolla myytin kaikkea pientä kivaa. Muun muassa vanhan mallisia leluautoja. Nukkekodin asukas pääsee päräyttämään kaupungille kuitenkin skootterilla. Ehkäpä hiukkasen pieni mittakaavaan, mutta en taida muutenkaan olla aina niin tarkka. Mediamuseossa oli myös esillä hieno vahanukkenäyttämö, joka oli vähän niin kuin kokonaan vahasta tehty nukkekoti. Lisäksi pääsin katselemaan itsensä Pelle Hermannin kenkiä, mikä olikin vuoden lehtikuvien lisäksi museon suurin elämys.


Sellaisia tuliaisia siis Tampereelta.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Pikku pikku bikineissä


Hän pukusuojasta arkana katsoi,
Nyt ettei toiset vaan huomanneet ois.
Hän pukusuojasta arkana katsoi,
Ei millään tohtinut astua pois.

(Kaks, kolme, kerro se myös toisille)



Hän oli pikku-pikku bikinissä,

Juuri sellaisessa, missä
Vedenneidot on yleensäkin.

Ei pikku-pikku bikinissä

Ole paljon tinkimistä.
On alku siinäkin kiusallisin.

(Ja viis, kuus, sitten seuraa vaihe uus)



Hän alta huopansa vilkuili taakseen.
Sen kuinka kauniimmin taitella vois?
Hän alta huopansa vilkuili taakseen
Ja tuli rannalle suojasta pois.

(Kaks, kolme, kerro, kuinka jatkui se)



Hän oli pikku-pikku bikinissä,
Juuri sellaisessa, missä
Uimarannalla toisetkin on.
Jos pikku-pikku bikinissä
Olekaan ei tinkimistä.
On huopa uidessa kai tarpeeton.

(Ja viis, kuus, loppuikos jo neuvokkuus?)



Hän vedenhelmasta arkana katsoo,
Ei nousta uskalla uimasta pois.
Kun kovin kauan vain arkana katsoo,
Niin siniseksi hän muuttua vois.

(Kaks, kolme, miksei tule rannalle?)



Hän onhan pikku-pikku bikinissä,
Muotiluomuksessa, missä
Joka linja on O sekä A.

Ei pikku-pikku bikinissä
Synny päivittelemistä
Ei siksi vedessä palella saa.

Pukusuojassa siis huopaan,
Huovan alta rannalle.
Rannalta taas päästään uimaan,
Niin voi käydä, usko se!

Sanat Sauvo Puhtila

Sävel Paul J. Vance
Lee Pockriss

Pikku pikku bikineissä- Pirkko Mannola


Koska kesän alkuun tuntuu olevan vielä niin kovin pitkä aika, päätin lavastaa kesän oikein kunnolla nukkekotiin. Toivottavasti kaikki pääsevät tunnelmaan viimeistään tuon linkiksi laittamani videon kautta.

Valitettavasti uimaan ei vielä terrassilla pääse, mutta kaakeloitu uima-allas on kyllä mietinnän alla, joten luultavasti laulun loputkin säkeet tulevat vielä jatkossa lavastetuiksi. Pikku pikku bikinit oli yllättävän haastavaa näperrellä, joten varsinkin muotiluomuksen alaosa muistuttaa kyllä enemmän pikku pikku vaippaa. Olkoon se sitten se O.

lauantai 28. helmikuuta 2009

Pieni koti-ilta


Edellisessä kirjoituksessa jo hieman vilahtaneet ikkunaverhot pääsevät tarkempaan esittelyyn tänään. Verhokangas on vanhaa pitsikangasta ja pidikkeet kanttinauhaa. Verhotanko on puutikku, jonka päihin on pujotettu ja liimattu helmet. Kevyet verhot ovat ainakin tähän asti pysyneet kiinni kaksipuoleiselle askarteluteippipaloilla. Nämä verhot sijaitsevat olohuoneessa, jonka lasivitriinistä on salamyhkäisesti hävinnyt yksi viinipullo ja -lasi.

Nukkekoti on tänään muuttanut. Talo muutti paremmille perustuksille sekä valoisampaan ja tilavampaan ympäristöön. Uusi paikka näkyy sivupalkin kuvassa. Muutosta uupunut asukas päätti viettää rauhallisen koti-illan Sideways-elokuvaa katsellen ja vähän neuloen. Ullakkohuoneen arkiolkkariin ovat päätyneet myös viinipullo ja -lasi. Elokuvan teeman mukaisesti asukas ajatteli nautiskella myös hieman viiniä.

Sohvassa on vielä väliaikaiset sohvatyynyt. Viinirypäleet ovat irroteltu kynttilämansetista. DVD on tehty leffakerhon mainoksesta sekä tussilla maalatusta pahvista. Kotiteatteri on ostettu Minimaailmasta. Sohva ja sohvapöytä ovat jälleen isäni käsialaa. Sohvapöytä on vielä maalaamaton. Sohvan ohje on muutamia vuosia sitten ilmestyneestä Suuren Käsityölehden nukkekotiohjeista. Huonekasvi on ohuesta rautalangasta, sekä akryylivärillä maalatusta maalarinteipistä muotoiltu.





Kuinkahan sankarittaren rauhaisa koti-ilta mahtaa sujua, kun hän huomaa, että ullakolla asustelee myös kotihiiri.




Seuraavaksi aamuksi on jo aamiaispöytä katettuna. Ruokavarastot ovat vielä kovin vähäiset, Dr. Pepperitkin ovat melkein lopussa. Onneksi ruokapöydällä taitaa olla vielä yksi jäljellä. Keittiön kalusteet ovat Piirongista. Jääkaappi on ostettu Nukkelasta, kuten myös vaalean siniset astiat ja kukallinen kannu. Virvoitusjuomalaatikot ovat ystäväni vanhoista ja jo legendaarisiksi muodostuneista Barbien tavaroista lainassa. Myös jääkaapin broileri ja viinirypäleet ovat tätä ennen huolehtineet Barbien hoikasta figuurista. Hyvin säilyvää tavaraa.


keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Flowers On the Wall

Nukkekotia rakennellessa ei onneksi tarvitse välittää ulkona oikeassa maailmassa vallitsevasta vuoden ajasta, vaan parvekekukatkin saa laittaa esille vaikka keskellä talvea. Itse asiassa olen tehnyt päätöksen, että nukkekodissa saa olla aina kesä. Aina. Työntäyteisen lankakaupan avajaispäivän jälkeen asukkaan on käytävä tarkastamassa ulkokasvit ja tarvitsevatko ne vettä. Onneksi nyt ei vielä tarvittu kastelua, koska kastelukannua ei vielä ole hankittuna. Päivän seisomisen ja puuhailun jälkeen on vähän aikaa hyvä myös lepuuttaa jalkoja etukuistin kiikkutuolissa.

Olen aina pitänyt periamerikkalaisesta tyylistä laittaa kiikkutuoli tai keinu verannalle, siksipä myös nukkekotiin sellainen piti saada heti ensimmäisten huonekalujen joukossa. Sopiva löytyi minimaailmasta. Kaikki parvekkeen ja terassin kukat ovat askartelukaupoista valmiina ostettuja paperi tai satiinikukkia. Parvekelaatikot tein itsestään kuivuvasta massasta ja maalasin. Multana on samaa massaa. Laatikot on ripustettu samanmuotoisilla rautatangoilla kuin oikeissakin parvekelaatikoissa, ne väänsin rautalangasta. Terassin lintuhäkkiin ei tule lintua, koska lintujen kuuluu saada lennellä. Siksipä sinne tuli ruusuja. Ulko-oven kynnysmatto on vanhoja aarteita.

Sisälle nukkekotiin en vieläkään mahdollisia uteliaita päästä. Täytyy odotella kirkkaampia ilmoja ja parempia kuvausolosuhteita.







maanantai 23. helmikuuta 2009

Poikamiesboksista lankakauppaan

Nukkekotiprojektini on ollut jo muutamia kuukausia meneillään, joten tästä blogista ei tule kovin kronologinen. Tarkoituksena on silloin tällöin esitellä ostettuja ja itse valmistettuja esineitä ja huonekaluja sekä sisustusta.

Unelmani on ollut pitkään perustaa oma lankakauppa. Koska kuitenkin nykyisen ammattini hankkimiseen on kulunut kohtuullinen määrä aikaa ja vaivaa, on parempi siirtää lankakauppiashaaveet toistaiseksi minikokoon ja ehkäpä sitten isommassa koossa kauemmas tulevaisuuteen. Aluksi terassin alla olevaan huoneeseen piti tehdä 60-70-lukujen tyylinen poikamiesboksi, mutta tämä visio sai väistyä lankakaupan tieltä.

Samalla esiteltäköön talon toistaiseksi ainoa asukas sekä lankakaupan perustaja. Toistaiseksi vielä nimettömänä pysyvä nuorehko nainen.

Lankojen lisäksi myymälässä myydään nappeja ja puikkoja. Myös hyvää kahvia ja ehkäpä myös kahvileipää tulee olemaan tarjolla asiakkaille. Lankakauppaan on saapunut vasta ensimmäinen erä myytävää lankaa. Pienestä lisämaksusta asiakkaan langat pakataan todella kauniisti kestäviin rasioihin.

Uusi asukas pääsee vasta-avatun lankakaupan lisäksi nauttimaan uutuudenhohtavasta kylpyhuoneesta ja sen ylellisestä muranonlasikaakeleista valmistetusta lattiasta. Kaakelit olivat kuitenkin budjettiin nähden hieman tyyriitä, joten osa lattiasta jäi puupintaiseksi. Ostettu peili sai myös kaakeleita pintaansa, vaikkakin kullanväristä koristusta jäi harmittavasti hieman kaakeleiden välistä pilkottamaan.
Kaakelit ovat askartelukaupasta ostettuja mosaiikkipaloja ja ne on liimattu 1mm paksuiselle mainospahville.




Pieni vihertävä lipasto sekä kahvittelupöytä ovat useita vuosia vanhoja itse koottavia kalusteita, jotka nyt maalasin.
Lankakaupassa kassakoneena toimii läppäri, jossa on kassaohjelma.
Tietokone on ostettu Hobby Pointista, myymälätiski Minimaailmasta ja valkoinen kirjahylly Nukkelasta. Ruskea kirjahylly on isäni innokkaasti rakentama. Pienet napit ovat Sinellistä.


Kylpyhuoneesta otettu kuva on huonosti valaistu. Paremmassa valaistuksessa otettuja kuvia myöhemmin, kunhan kylppärin lopullinen ilme valmistuu. Kylpyhuoneen lipasto on isäni tekemä sekin.