tiistai 2. kesäkuuta 2009

Neule ja neilikka.

Kun pikku pikku bikineissä on keimailtu tarpeeksi, tuleekin pilvinen ja kylmä sää. Näin sekä tosielämässä että hyvin harvoin myös nukkekodin terassilla.

Olen jo pitkään halunnut kokeilla minineuleen tekoa ja tänään sattuikin sopivan pilvinen keli, jotta pääsi kaivautumaan pitkästä aikaa sohvan nurkkaan ja neulomaan. Muutaman tunnin pähkäilyn tuloksena syntyi tällainen raakaversio. Toiseen yritykseen lähden jo ohuemmalla langalla ja pienemmillä puikoilla, kun perusidea on nyt selvillä. Neule on neulottu ylhäältä alas, hihat jälkeenpäin. Puikot 2.5 ja lanka Novitan Wool, eli nukkekodin asukkaalle tämä varmaan tuntuu samalta kuin itsellä olisi ainakin peukalon paksuisesta langasta neulottu takki. Huh, ilman hellettäkin.

Alimmassa kuvassa neuletakki on saanut koristeekseen silkkipaperista tehdyn neilikan. Tämän kukan teon opin Thunder Bayssa, Kanadassa. Tosin siellä lapset tekivät neilikoista paljon suurempia.

Keskimmäisen kuvan bonsait sopivat luomaan viileää tunnelmaa ja luovat syksyn tunnetta keskelle kesää, valitettavasti. Ilmeisesti mullan vaihto ei ollutkaan niin tervetullut juttu. Minikoossa toimiminen on joskus haastavaa, niin ilmeisesti puidenkin kanssa.